keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Tekopyhää paistattelua toisten saavutuksilla

SDP:n Keski-Suomen piiri kiitteli julkilausumassaan Jyväskylän, Korpilahden ja maalaiskunnan päättäjiä kuntaliitoksesta. Erityiskiitoksen julkilausumassa saivat Korpilahden kunnanvaltuuston puheenjohtajan Heidi Niemisen lisäksi maalaiskunnan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ulla Lauttamus, sekä Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskinen.

Nämä nimetyt yksittäiset luottamushenkilöt toki ansaitsevat kiitoksensa. Toisaalta on vähintään tekopyhää haalia kunniaa itselle, kun tosiasia kuitenkin on, että maalaiskunnan demareista enemmistö vastusti Uutta Jyväskylää raivokkaasti. Demaripiiri olisi voinut tulla maalaiskunnan
rohkeiden toisinajattelijoiden tueksi jo ennen päätöstä. Jälkikäteen tehty omakehukannanotto on falski.

Häviäjien puolella on ikävä olla; lopulta liitos kelpasi myös maalaiskunnan kunnanjohtajalle, joka viimehetkellä käänsi takkinsa Vaajakosken työväenyhdistykselle – sen jälkeen kun apulaiskaupunginjohtajan virka varmistui.

Aivan erityisen uroteon maalaiskunnassa teki Jyväskylän maalaiskunnan Kokoomuksen valtuustoryhmä, joista moni valtuutettu jopa henkilökohtaisella panoksella edisti uuden kunnan syntymistä. Kokoomus on alusta asti seissyt liitoksen ja kilpailukykyisen kunnan takana, ja sitä työtä tulemme jatkamaan.

Liitos on syntynyt, mutta uuden Jyväskylän rakentajat valitaan vasta ensi syksyn kunnallisvaaleissa. Vastahan annettiin lähtölupa. Tärkeintä on, että mahdollisimman paljon jätetään aidosti uusien päättäjien päätettäväksi. Vain välttämättömimmät Uutta Jyväskylää koskevat päätökset pitää tehdä nykyisten valtuutettujen voimin. Muu olisi epäeettistä, ja vailla äänestäjiltä saatua oikeutusta.

Jyväskylän Kokoomuksen Nuoret ry:n hallitus

Ei kommentteja: