Inflaation hillitsemisestä

Budjettineuvottelut ovat alkamassa, ja hallituksen listalla on mm. inflaation hillitsemiseksi tehtävät toimenpiteet. On tuulimyllyjä vastaan taistelemista muistuttaa, että joidenkin hyödykkeiden hintojen nousu ei ole sama asia kuin inflaatio. Inflaation aiheuttaa rahan määrän kasvu, johon voidaan vaikuttaa vain rahapolitiikalla. Rahapolitiikka puolestaan hoidetaan Suomenkin osalta nykyään Euroopan keskuspankissa. Näin ollen hallituksella ei ole eikä voi olla mitään keinoja inflaation hillitsemiseksi.

Joidenkin hyödykkeiden hintojen nousu ja joidenkin hintojen lasku on normaalia markkinoiden toimintaa. Kun jonkin hyödykkeen hinta nousee, sen kysyntä vähenee ja joissakin tapauksissa loppuu kokonaan. Kysyntä siirtyy korvaaviin vastaaviin hyödykkeisiin tai kokonaan toisiin hyödykeryhmiin. Suhteellisten hintojen muutokset aiheuttavat joskus kokonaisten toimialojen häviämistä ja korvautumista uusilla tehokkaammilla toiminnoilla. Esimerkiksi mekaanisia kirjoituskoneita tuskin kaipaa enää kukaan, vaikka aikanaan niiden valmistaminen on ollut sangen merkittäväkin työllistäjä. Kadonneita ovat myös monet ammattikunnat kuten paimenen ja miilunpolttajan työt, kun vaihtoehtoiset palvelut tai tekniset ratkaisut ovat tulleet edullisemmiksi. Hintamekanismi vie kehitystä eteenpäin.

Inflaatioon palataksemme. Jos inflaatiota halutaan hillitä kestävällä tavalla, se onnistuisi parhaiten rajoittamalla ilman reaalista vastiketta olevan rahan määrää markkinoilla. Kausittaisiin hintojen vaihteluun ei välttämättä tarvitse puuttua politiikalla mitenkään. Riittäisi, että kohtuuttomalla verotuksella ei keinotekoisesti pidettäisi minkään hyödykeen tai hyödykeryhmän hintoja korkealla. Verot kuriin ja keskuspankki hoitamaan töitänsä, muuta ei tarvita.

Annetaan nyt vain se itsenäisyys Ahvenanmaalle

Oman euroedustajan vaatiminen jatkuu Ahvenanmaalla. Ahvenanmaan maakuntapäivien jäsen Roger Jansson tehostaa nyt tätä vaatimusta "huomauttamalla", että maakunnan itsenäisyyttä ajava puolue on saanut jo peräti kaksi edustajaa maakuntapäiville.

MTV3:n uutisen mukaan Roger Jansson uhkailee Suomen päättäjiä mm. seuraavasti:

"Itsenäisyyspuolueen kannatus on edelleen vähäistä mutta se on lisääntynyt. Suomen kannattaisi kehittää Ahvenanmaan itsehallintoa ja hoitaa Ahvenanmaan poliittisia intressejä mahdollisimman hyvin. Silloin itsenäisyysvaatimukset eivät saisi kannatusta, Jansson huomauttaa."

Janssonin mainitsema "poliittisten intressien hoitaminen" jää uutisessa hieman epäselväksi. Jos kyse on aluepolitiikasta, jollaista harjoitetaan suhteessa kaikkiin muihinkin maakuntiin, pitäisi Janssoninkin ymmärtää, että millekään maakunnalle ei kuulu eikä voi kuulua määräänsä enempää erityisetuisuuksia. Näyttää siltä, että yksikään toinen maakunta ei Suomessa yllä lähellekään sitä röyhkeyttä ja ahneutta, jota Ahvenanmaan edustajat osoittavat aina kun saavat suunsa auki.

Vaatimukset kiintiöidä yksi Suomen euroedustajan paikoista Ahvenanmaalle ovat todennäköisesti vain yritys betonoida hiipuvan RKP:n edustus europarlamentissa myös tulevaisuudessa, kun puolueen paukut eivät välttämättä enää muuten siihen riittäisi. Tämä ei tee vaatimuksesta yhtään hyväksyttävämpää, vaan päin vastoin asettaa sen jos mahdollista, vieläkin kyseenalaisempaan valoon.

Janssonin tyylilajia mukaillaksemme ahvenanmaalaisten kannattaisi kehittää omaa kohtuudentuntoaan mahdollisimman hyvin, koska muuten pitkämieliset suomalaiset saattavat kyllästyä tämän käenpoikamaakunnan vaatimuksiin, joiden röyhkeydellä ei näytä olevan mitään rajaa. Kaikki tosiasiat osoittavat, että Ahvenanmaan ja sen asukkaiden asiat ovat kaikilla mahdollisilla mittareilla niin hyvin, että mikä tahansa muu Suomen maakunta on enemmän oman euroedustajan tarpeessa kuin se. Tämä ei tietenkään koske mm. suomenkielisiä, jotka eivät Suomen maakunnassa Ahvenanmaalla saa palveluita omalla äidinkielellään.

Jansson unohtaa, että Ahvenanmaan edustus EU-parlamentissa ja kaikkialla muuallakin hoituisi oikeudenmukaisella ja varmasti kaikkia osapuolia parhaiten tyydyttävällä tavalla, kun Ahvenanmaa olisi itsenäinen. Eivät olisi välinpitämättömät suomalaiset häiritsemässä etujen ajamista. Edelleen on syytä kysyä, kuten Keski-Suomen Kokoomusnuorten puoluekokousaloitteessakin korostetaan, onko Suomen yhteydessä pakko väen vängällä roikkua, kun kerran se on niin kamalaa ja Suomi sortaa. Ehkäpä, edelleen Janssonia seurataksemme, maakunnan "itsehallinnon kehittämisessä" seuraava looginen askel todella olisi itsenäisyys.

Edelleen on syytä pitää auki myös mahdollisuutta myydä Ahvenanmaa Ruotsille. Selvän rahan ohella vaihtovälineenä voitaisiin pitää jonkinlaista kaistaletta Tornionjoen länsirannalta. Siellähän asuu runsaasti suomen- ja meänkielistä väestöä, jonka kielellisistä oikeuksista Ruotsi ei ole koskaan osannut huolehtia läheskään samalla vakavuudella kuin Suomi ruosinkielisisten oikeuksista.

Palkkaerot johtuvat tulopolitiikasta

Nais- ja miesvaltaisten alojen välisistä palkkaeroista käytävässä keskustelussa on päässyt syntymään monia käsityksiä, joille ei löydy katetta todellisuudesta. Ensinnäkin on harhaanjohtavaa puhua kategorisesti "miesten" ja "naisten" palkoista tai siitä kuuluisasta 80 sentistä. Todellisuudessa on hyvin vaikea löytää juuri minkäänlaisia eroja, kun tarkastelun kohteeksi otetaan täsmälleen samanlaista työtä täsmälleen samalla koulutuksella ja kokemuksella tekevät miehet ja naiset.

Harhakuva "naisten eurosta" syntyy, kun kaikki naiset niputetaan yhteen ja verrataan tätä nippua kaikista miehistä koottuun nippuun. Tieto sinänsä on varmaankin melko lähellä oikeaa, mutta valitettavasti sillä tiedolla ei tee mitään. Kyseessä on vain poliittinen latteus, joka soveltuu vain helppojen irtopisteiden keräämiseen. Edes vähän hyödyllisempi, joskin edelleen riittämätön katsanto saadaan, kun tarkastellaan tilannetta eri alojen välillä. Jos tästä vertailusta aikoo tehdä käyttökelpoisen, joutuu sulkemaan silmänsä siltä tosiasialta, että nykyään kaikki saavat vapaasti hakeutua mille tahansa alalle, jos vain lukupää ja kädentaidot riittävät. Miesvaltaisilla aloilla palkkataso on keskimäärin korkeampi kuin naisvaltaisilla. Jos "naisten euroa" halutaan saada isommaksi, ainoa toimiva ja kestävä keino on, että naiset itse ottavat asian vakavasti ja lähtevät hakeutumaan laajemmassa määrin niille aloille, joilla maksetaan suurempia palkkoja. Naiset ovat vähintään yhtä hyviä insinöörejä, ekonomeja tai paperityöntekijöitä kuin miehetkin.

Oli "80 senttiä" merkityksellinen luku tai ei, viimeaikaisten uutisten mukaan niin sanotut sukupuolten väliset palkkaerot ovat Suomessa EU-maiden korkeimpia. On huomionarvoista, että tilanne on pysynyt sellaisenaan ja oikeastaan jopa vahvistunut keskusjärjestövetoisen tulopolitiikan ollessa voimissaan. Korporatismi on demokratialle ja tasa-arvolle vaarallinen vihollinen. Sen puolestapuhujat väittävät usein ajavansa yhteistä etua ja olevansa mm. tasa-arvon asialla. On kuitenkin oletettavaa, että esimerkiksi palkkojen määräytymisessä keskitetty tulopolitiikka johtaa vain erojen kärjistymiseen. Suurimpia hyötyjiä ovat aina ja poikkeuksetta sellaisten alojen työntekijät, joilla olisi ilman vahvaa AY-liikettäkin parhaat mahdollisuudet kiristää itselleen jatkuvasti muita isommat korotukset. Tämä mielessä pitäen onkin melkein mahdotonta ymmärtää, miten keskitetty tulopolitiikka muka voisi edistää naisten ja miesten palkkatasa-arvoa tai muutakaan tasa-arvoa. Eihän se ole tehnyt sitä tähän mennessäkään.

Kun siis haetaan tasa-arvoa miesten ja naisten palkkoihin, on syytä ottaa huomioon yksilöiden oma vastuu hakeutumisesta koulutusaloille, joiden heikko palkkataso on varmasti kaikkien tiedossa. Millään kiintiöillä ongelmaa ei ratkaista. Toinen, ehkä vielä tärkeämpi huomio on, että työmarkkinajärjestöjen osuutta kysymyksen mahdollisena ratkaisuna on räikeästi liioiteltu. Tasa-arvo on liian arvokas asia annettavaksi korporaatioiden ns. hoitoon.

Ilmaisuus, Edam, arki ja kuluttajan vastuu

MTV3:n Suomi-areenassa oli enimmäkseen yllätyksetöntä keskustelua puolueiden johtajien kesken. SDP:n uusi puhis Jutta Urpilainen oli valmistautunut jo hieman paremmin kuin äskettäin puheenjohtavalintansa selvittyä tehtyihin haastatteluihin, puhumattakaan nyt kampanjan aikaisista hupsutuksistaan. Myös Vihreiden (de röda) puheenjohtaja Tarja Cronberg kunnostautui omalla tavallaan, mistä tämän postauksen lopussa lyhyehkö sananen.

Urpilainen oli jo aikaisemmin ottanut SDP:n puoluekokouspäätöksen mukaisesti valikoimaansa "ilmaisen" päivähoidon vaatimisen, ja nyt Suomi-areenan repertuaariin oli otettu ruoan arvonlisäveron alentamisen vastustaminen. Molemmista hänelle tuli ansaitusti nekkuun. Ei ole koskaan liian painokkaasti muistutettu, että "ilmaisia" palveluita ei ole. Niiden kustannukset maksetaan aina, ja kustannusten maksajina ovat aina me tavalliset ihmiset, lopulta. Kun jotain tarjotaan täysin ilman suoraa vastiketta (eli edes muodollista maksua, jota kaikkein köyhimmiltä ei edes peritä), syntyy tälle hyödykkeelle ylikysyntää. Jos kaupasta saisi hakea vaikkapa keskiolutta ilman maksua, kyllähän sitä myös haettaisiin, vaikkei sillä hetkellä olisikaan jano. Ahneimmat hamstraisivat kaapit ja kellarit täyteen (mikä johtaisi lyhyessä ajassa keskiolutpulaan), ja osa tuotteesta menisi pilalle. Syntynyt vääristymä johtaisi siihen, että hamstranneet voisivat myydä olutta pimeästi tai käyttää sitä itse tuhlailevaisesti.

Vaikkei tuotteen (olut) ja palvelun (päivähoito) markkinoita voikaan aivan suoraan verrata, tämä esimerkki auttaa toivottavasti edes alulle sen ymmärtämisessä, millaisia ongelmia jonkin hyödykkeen tarjoaminen ilman suoraa vastiketta aiheuttaa. Urpilaisen mukaan päivähoitomaksujen poistaminen muiltakin kuin pienituloisimmilta tekisi Suomesta varhaiskasvatuksen mallimaan. Tämä paljastaa kiinnostavalla tavalla väläyksen demarin ajatusmaailmasta: On mallikelpoinen olotila, jos vanhemmille rakentamalla rakennetaan kannustin viedä lapsensa laitokseen heti kun mahdollista ja pitää siellä niin kauan kuin mahdollista. Kun kaikki muut perheen ja lähimmäisten keskinäiset huolenpitosuhteet on sosialisoitu valtiokoneiston toiminnoiksi, viimeisenä halutaan sosialisoida lapsen ja vanhemman suhde. Tämä on lähes inhottavaa.

Muussa yhteydessä Suomi-Areenan keskustelussa oli aiheena ruoan arvonlisäveron alentaminen. Ainoana puoluejohtajana Jutta Urpilainen oli asiaa vastaan, vaikka aikaisemmin SDP oli suorastaan vaatinut sen aikaistamista. Urpilaisen mukaan ruoan arvonlisäveron alentaminen toisi lisää käyttövaraa esimerkiksi pienituloisen eläkeläisen kuukausituloihin nelisen euroa, eli varmuuden vuoksi pariin kertaan toistaen "pienen Eedam-paketin" verran. "Pienituloisen arjessa" tämä "Eedam-paketti" ei hänen mielestään tuntuisi lainkaan. Urpilaisen tarjoama vaihtoehto eli kunnallisveron ansiotulovähennyksen korottaminen toisi hänen laskelmiensa mukaan peräti kolmikertaisen "lisäyksen". Voi kysyä, onko kolme "Eedam-pakettia" vähävaraisten arjen kannalta jotenkin mullistavasti tuntuvampi lisäys kuin yksi paketti. Voi kysyä myös, miten Urpilainen ajatteli ulottaa tämän ylimääräisten "Eedam-pakettien" määrän kolminkertaistavan ideansa parantamaan sellaisten "arkea", jotka eivät muutenkaan maksa lainkaan veroja. Ei siis ole mitään veroja, joihin vähennyksiä voisi kohdistaa.

Ruoan arvonlisäveron siirtyminen hintoihin puhutti myös. Muun muassa Jyrki Katainen korosti kuluttajien vastuuta valvoa ruoan hintatasoa siinä vaiheessa, kun ruoan arvonlisäveron alennus toteutuu. Katainen kehotti suoraan vaihtamaan kauppaa, jos kauppa yrittää vetää veronalennuksen hyödyn itselleen välistä. Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronbergin mukaan tällaista vastuuta ei voi sälyttää kuluttajien niskaan. Cronbergin mielestä veroalen vaikutusten siirtyminen hintaan pitäisi olla päättäjien valvottava asia. Entisenä demarina Cronberg on ajattelutapansa puolesta hahmotettavissa, mutta turha hänen ajatuksistaan on näköjään todellisuudentajua hakea. Ei tullut ilmi, minkälaista valvontajärjestelmää Cronberg halusi ehdottaa elintarvikkeiden hintojen kontrolloimiseksi, eikä myöskään, minkä kaikkien muiden hyödykeryhmien hintakehitystä hän haluaisi päästä valvomaan. Edelleen voi kysyä, mitä kaikkia muita asioita ei voi jättää vain tavallisten ihmisten omalle vastuulle. Kuitenkin taas kerran päällimmäiseksi jää kysymys, mitä ihmettä näin täysi demari tekee keskustaoikeistolaisen hallituksen ministerinä. Palautuu mieleen muutaman vuoden takainen SDP:n puoluekokousaloite, jossa ehdotettiin osakkeiden hintojen ottamista valtion kontrolliin.

Ruoka on yksityisessä jakelussa siitä syystä, että sillä on yhdet kattavimmista markkinoista. Se on elintärkeä hyödyke kaikille ihmisille, ja juuri tästä syystä valtio on syytä pitää mahdollisimman kaukana sotkemasta sen jakelun toimintaa.

Puutullikiistassa pehmoilu turhaa

Venäjä uhkaa nostaa raakapuun vientitullit tasolle, joka tietäisi toteutuessaan karmeita seurauksia suomalaisten aineelliselle hyvinvoinnille. Suomessa on ylläpidetty perusteetonta kuvitelmaa, että Venäjä voitaisiin saada luopumaan tästä aikeestaan pelkillä neuvotteluilla ja ystävällismielisillä vetoomuksilla. Kuvitelma on perusteeton, koska puutullit itsessään edustavat puhdasta kauppapoliittista voimankäyttöä. Niiden poistamiseksi ainoat toimivat keinot ovat luonteeltaan vastaavia, eli voimakeinoja.

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen on ideoinut puutullien kompensoinnin teollisuudelle valtion varoista, ja tämä ylimääräinen tukiainen rahoitettaisiin perimällä venäläisiltä rekoilta kauttakulkumaksua. Ajatuksessa on periaatteessa hyvät lähtökohdat, koska siinä otetaan huomioon varsinaisen ongelman alkuperä eli Venäjä. Varsinaisen ongelman poistamiseen tämä idea toteutuessaan kuitenkaan johtaisi. Ei ole todennäköistä, että perittäviä maksuja uskallettaisiin asettaa riittävän korkeiksi, jotta niillä ensinnäkin katettaisiin kustannukset ja toiseksi annettaisiin konkreettisesti lompakossa tuntuva viesti. Väyrysen ideassa on se perustavanlaatuinen vika, että siinä Suomen valtio ottaa roolin ratkaisijana ongelmassa, joka on suoraan Venäjän valtion nimenomaisesti aiheuttama.

Hallitus ei jostain syystä ole halunnut kytkeä puutulleja Venäjän kannalta erittäin tärkeään Itämeren kaasuputkihankkeeseen. Tässä tarvittaisiin selvää ryhtiliikettä. Suomen on käytettävä niitä kiristysruuveja, jotka sillä on käsissään. Kaasuputken rakentamisluvan suoraksi ehdoksi on asetettava puutulleista luopuminen. Tämän lisäksi on alettava periä reiluja kauttakulkumaksuja, jotka ovat voimassa ja nousevat esimerkiksi joka toinen kuukausi 20 prosentilla niin kauan kuin puutulleista luopumisesta ei ole selvää päätöstä. SDP:n europarlamentaarikko Lasse Lehtistä siteerataksemme: Miksei kokeiltaisi venäläistä kauppatapaa.

Ahvenanmaa, kaksikielisyys ja Freudenthal

RKP:n edelleen henkisenä isänään pitämä professori ja rasisti Axel Olof Freudenthal (kuvassa) linjasi aikanaan mm. seuraavaa:

- Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa
- Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria
- Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole erityisiä luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla
- Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalaiset ja ylipäänsä koko turaanilainen suku
- Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vedä vertoja muille kansoille.
(Lähde: Wikipedia)

Freudenthalin ajatukset palaavat mieleen, kun Suomen maakuntanakin tunnettu Ahvenanmaa jatkaa öykkäröintiään. Viranomaisten on maakunnan suuntaan asioidessaan käytettävä ruotsia, kuten uutinen kertoo. Kun kaksikielisyys kaikkialla muualla Suomessa on virallisen totuuden mukaan suurta rikkautta, Ahvenanmaa on tässä toista maata. Siellä suomalaisuuteen ja etenkin Suomen kieleen suhtaudutaan freudenthalilaisella halveksunnalla. Se, että näistä asioista sattuu olemaan jotain kirjattuna lakiin, on virhe lainsäädännössä. Vanhan hyvän lainsäädännöllisen periaatteen mukaan se, mitä ei voida pitää oikeana ja kohtuullisena, ei voi olla lakikaan.

Omitusta rikkautta on sellainen, josta aiheutuu vuosittain hirveät kustannukset, ja jonka "rikkaudellisuutta" täytyy jatkuvasti puolustella kansalaisille (eli kaiken sen riemun maksajille) lässyttämällä latteuksia, ympäripyöreyksiä ja kliseitä sekä vääristelemällä tilastoja ja pimittämällä tietoja muun muassa kustannuksista. Ja joka lakkaa olemasta rikkautta heti, kun siirrytään Turun saaristosta Ahvenanmaan aluevesille.

Keski-Suomen Kokoomusnuorten tekemän puoluekokousaloitteen hengessä olisi jo aika ratkaista Ahvenanmaan ongelmat. Ruotsi maksaisi näin hienosta maakunnasta varmaan mielellään kunnon kauppahinnan.